![]() |
| Vesa-Matti Loiri
juhlistaa 50-vuotista taitelijauraansa – konsertti Hartwall Areenalla
syyskuussa Kaikkien aikojen legendaarisin suomalainen näyttelijä, laulaja ja urheilun moniottelija Vesa-Matti Loiri (1945) juhlistaa tänä vuonna 50-vuotista uraansa taiteilijana. Loirin ura alkoi Pojat-elokuvasta, johon Mikko Niskanen kiinnitti hänet vasta 15-vuotiaana. Elokuva ilmestyi vuonna 1962. Jo tuolloin Loiri esiintyi aktiivisesti ja Pojat-elokuvaan hänet löydettiinkin Elannon näyttämöltä rokkia laulamasta. Vesa-Matti Loirin 50-vuotiseen uraan mahtuu koko kansaa koskettavia ikimuistoisia hetkiä. Hän on poikkeuksellinen artisti ja viihdyttäjä kotimaassaan, mutta varmasti myös laajemmassa mittakaavassa uran pituuden ja monipuolisuuden vuoksi. Vain harvalukuinen joukko on pystynyt yhtä laaja-alaisesti ja tauotta tekemään elokuvia, teatteria, televisiota ja musiikkia aivan kirkkaimmalla huipulla. Loiri on urallaan näytellyt 69 filmissä, julkaissut 31 äänilevyä, sekä tehnyt lukemattoman määrän rooleja televisiossa. Hänen albumejaan on myyty pelkästään tällä vuosituhannella 600 000 kappaletta ja koko uran aikana reilusti yli miljoona kappaletta. Juhlavuoden kunniaksi Loiri nousee lavalle Hartwall Areenalla 28.9.2012. Juhlakonsertin ohjelmisto on läpileikkaus legendan pitkästä ja tuotteliaasta urasta laulajana ja tulkitsijana. Ohjelmistosta löytyvät kaikki koko kansan rakastamat Loiri-klassikot. Loirilla on taustallaan joukko Suomen kirkkainta kaartia edustavia muusikoita, joiden kanssa maestro on tehnyt vuosien saatossa töitä. Loiri All Stars -yhtyettä johtavat Lenni-Kalle Taipale ja Kalle Torniainen. Lavalla nähdään myös Peter Lerchen johtama kokoonpano, joka on perinteisesti nähty Loirin taustalla. Loirin taiteilijajuhlavuotta vietetään konserttien lisäksi elokuvissa. Suomalaiset pääsevät ihailemaan Loirin roolisuorituksia tänä vuonna kahdessakin pitkässä elokuvassa. Loiri on sivuroolissa parhaillaan elokuvateattereissa pyörivässä Taru Mäkelän Varasto –elokuvassa ja elokuussa saa ensi-iltansa Mika Kaurismäen Tie pohjoiseen -elokuva, jossa Loiri on pääosassa yhdessä Samuli Edelmannin kanssa. Teattereihin Tie pohjoiseen saapuu 24.8.2012 ja on jo nyt noussut yhdeksi vuoden odotetuimmista kotimaisista ensi-illoista. Elokuvan tunnuskappale, Loirin ja Edelmannin yhdessä laulama ”Tuomittuna kulkemaan” julkaistaan toukokuussa. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Juha Tapio. ”Olen onnellinen ja
onnekas, että olen saanut nauttia 50 vuotta siitä
mitä eniten rakastan ja haluan – työskennellä taiteen ja
viihteen parissa. Se tekee hyvin nöyräksi ja kiitolliseksi.
Uralleni on mahtunut paljon erilaisia tärkeitä
kiintopisteitä, kuten projekteja ja suuntia, joita kohden
mennä. Näitä määränpäitä
kulkiessa olen tajunnut, että aika kuluu nopeasti ja
elämällä on tarkoitus. Nuorena miehenä sain usein
neuvoja ja kehotuksia keskittyä johonkin tiettyyn osa-alueeseen,
ja erityisesti komiikkaan siirtymisestä varoitettiin uskottavuuden
menettämisellä. Itse en siihen koskaan uskonut, vaan olen
aina ajatellut että jos tekee jotain tosissaan, täysillä
ja paneutuen, ei raja-aitoja tarvitse kumarrella – ja näin on
tapahtunut”, Loiri kommentoi juhlavuottaan Thaimaasta, jossa hän
lomailee koko kevään.
Hartwall Areenan konsertin lisäksi Vesa-Matti Loirin juhlakonsertti on koettavissa myös Rovaniemellä ja Tallinnassa. Konsertit: Pe 28.9. klo 19.00 - Hartwall Areena, Helsinki Pe. 5.10. klo 20.00 – Nokia Kontserdimaja, Tallinna Pe. 12.10. klo 19.00 – Lappi-Areena, Rovaniemi Lipunmyynti konsertteihin alkaa maanantaina 26.3. klo 9.00 Liput: Helsinki: 49€ (+mahd. toimituskulut) Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,97e/min + pvm) ja netistä www.lippu.fi Tallinna: Matkapaketit alkaen 119€ (+mahd. toimituskulut) Varaukset Matka-Vekasta, puhelinmyynti 020 120 4000 ma-pe 8-18, la-su 10-14 ja netistä www.matkavekka.fi/erikoislahdot tai Matka-Vekan toimistoista. Rovaniemi: 49€ (+mahd. toimituskulut) Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,97e/min + pvm) ja netistä www.lippu.fi Lisätiedot: Warner Music Live / Warner Music Finland Oy
www.loiri.fi www.warnermusiclive.fi |